perjantai 5. heinäkuuta 2013

don't know where she belongs


"Ethän sä ees oo yhtään ujo!"

Toi on kommentti jonka olen viime aikoina saanut kuulla kaikilta uusilta tuttavuuksiltani. Se on pistänyt pohtimaan, miksi mä loppujen lopuksi pidän itseäni niin hiljaisena ja sisäänpäinkääntyneenä. Mähän olen oikeastaan tosi sosiaalinen!


Tässä tulevat tietysti vastaan kaikenlaiset määrittelykysymykset, esimerkiksi mikä pohjimmiltaan on ujoutta, onko sosiaalisuus ujouden toinen ääripää, voiko introvertti kaivata muiden seuraa jne. Homma menee kovin monimutkaiseksi jos sitä alkaa tarkastelemaan kaiken maailman käsitteiden kautta, joten aion nyt kertoa ihan vaan omin sanoin mitä olen viime aikoina miettinyt.

Ensinnäkin, musta tuntuu että olen karaistunut vuosien varrella huimasti. Ennen en varmasti olisi uskaltanut esimerkiksi lähteä treffeille jonkun puolitutun kanssa, vaan olisin luultavasti keksinyt tekosyyn väistääkseni tilanteen, joka saa pulssini inhottavasti nousemaan. Enää en varsinaisesti pelkää kohdata uusia ihmisiä, vaan olen pikemminkin hermostuneen innostunut sellaisesta mahdollisuudesta. Mä ihan oikeasti pidän uusiin ihmisiin tutustumisesta. Ihmettelin itsekin, kun eilen sanoin sen Maijalle.


Ehkä mun päähän on niin lujasti iskostunut ajatus, että olen ujo, etten edes tajua miksi hoen sitä kaikille. Loppujen lopuksihan olen hyvin avoin (ehkä liiankin, välillä tuntuu että avaudun elämästäni ihan liikaa tuntemattomillekin). Kun innostun, puhun niin etteivät muut saa suunvuoroa. Se ujous, johon aina viittaan, onkin varmaan nimenomaan hermostuneisuutta. Uudet ihmiset ja tilanteet ehkä hermostuttavat mua enemmän kuin monia muita, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö haluaisi kokea ja tuntea kaikkea.

Myönnän että edelleen pelkään monia sosiaalisia tilanteita, mikä on täysin irrationaalista. En pysty selittämään, miksi alan änkyttää tilatessani ruokaa ravintolassa tai esittäytyessäni muille juhlissa. Luulen kuitenkin, että jännitys hälvenee kokemuksen myötä, kun vain uskaltaa asettaa itsensä alttiiksi ahdistusta aiheuttaville asioille.


Tuntuu, että varsinkin tässä vaiheessa moni tekee suuria päätöksiä muuttaessaan vieraille paikkakunnille tai jopa ulkomaille, joko opiskelemaan tai sitten ihan muuten vaan. Itse olen tähän mennessä automaattisesti sivuuttanut sellaisen mahdollisuuden, olenhan niin ujo ja arka.

Viime yönä mulle tuli ekaa kertaa elämässäni mieleen, että mitä jos mäkin vain lähtisin... jonnekin? Turusta pois muuttaminen ei ole mun kohdalla aikaisemmin tullut kysymykseenkään, mutten ole koskaan edes pysähtynyt miettimään miksi. Eihän mua pidättele täällä yhtään mikään, ainoa joka estää mua tekemästä asioita on minä itse.

Muttamutta, maanantaina kuulen tulokset sen suhteen pääsenkö tänne opiskelemaan vai en, ja jos en, en todellakaan aio viettää toista välivuotta tekemättä mitään. Piste.

18 kommenttia:

  1. Apua kuinka paljon pystyy samaistumaan johonkin tekstiin! Mulla hermostuneisuus tuo punastumisen tilanteissa missä oon ihan niinku ei mitää, mutta puna nousee naamalla. Se on kamalinta ikinä!

    Ja hei pois vaan tutuista kuvioista! Mä lähen pikkukylästä Kokkolaan. Tai Hyvinkäälle, jos ne tykkäis musta vähän lisää niin sitten sinne :)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetkinen - en ole edes muistanut tota punastumisjuttua! Joko en oikeasti enää punastele niin paljon tai sitten en vain kiinnitä siihen ollenkaan huomiota :D Kummallista.

      Uuu kuulostaa jännältä, tsemppiä sulle!! Ota kaikki ilo irti :)

      Poista
  2. oon ihan samanlainen ku sä uusien tuttavuuksien kanssa - tykkään tutustua mut silti useimmiten hermostuttaa. tosin riippuu siitä toisestakin osapuolesta et kuinka rento osaa olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Toisten kanssa hermostuttaa selvästi enemmän kuin toisten :D

      Poista
  3. Jotenkin tuntuu et ujous ja avoimuus on tosi paljon kiinni muista ihmisistä. Joittenkin kanssa on helppoa olla ja jooidenkin kanssa hiljaisia vaivaannuttavia hetkiä vaan syntyilee eikä puheenpölinä oo niin luonnollista. Ite oon ehkä vähän turhan sosiaalinen joskus, mutta ekoilla näkemis kerroilla myös varautunut :D
    Kannattaa ylittää ittensä ja tehdä jotain! Kyllä aina pärjää. Mun mielestä sä vaikutat ihan näin blogin kautta tosi sosiaaliselta ja kivalta ihmiseltä:) Ihana asu muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se on kyllä tosi paljon kiinni ihan henkilökemioista. :)

      Tekisi niin paljon mieli tehdä jotain repäisevää! (Mun mittakaavassa se ei tosin välttämättä tarkoita mitään hirveän erikoista :D)

      Kiitos paljon ihanasta kommentista! <3

      Poista
    2. Samaa mietin. Joidenkin kanssa totaalisia lukkotilanteita ja toisten kanssa lörpöttää heti niin kuin oltaisiin tiedetty aina :) Ja tuo itsensä esittely, se on mullakin ihan kamalaa. Aina puhe puuroutuu ja tuntuu et puna nousee kasvoille. Selitän sen jotenkin kierosti sillä, ettei me suomalaiset osata ottaa edes kohteliasuuksia vastaan, niin kaikki itsensä julki tuominen on minulle kasvotusten jännittävää ja silloin olen ujo :)

      Mutta minusta olet kanssa todella sosiaalisen oloinen näin blogin välityksellä! Ja tätä on aina kiva lukea:)

      Poista
    3. Niinhän se menee. :) Haha, kiva kuulla etten ole yksin asian kanssa :D

      Oi onpa ihana kuulla! :)

      Poista
  4. Mä ajattelin ennen ihan samalla tavalla kun sä. Että en ikinä maailmassa voisi muuttaa pois Turusta. Ajatus oli järkyttävänä pelottava ja ahdistava. Nyt asun Porissa ja en oo koskaan ollut yhtä onnellinen ku oon nyt :) pitää vaan uskaltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa :) Oon kai jotenkin kuvitellut, että ne jotka muuttaa on aina suunnitelleet sitä eivätkä pelkää yhtään :D Eihän se tietenkään niin ole. Melkein kaikkia jännittää, ainakin vähän.

      Jep! <3

      Poista
  5. Vaikutat tosi kivalta ja ihanalta ihmiseltä blogin perusteella :) Oon joskus ennenkin sanonu tän et vaikutat jollain tavalla myös tosi samanlaiselta kuin minä! olis hauska tutustua suhun! ollaan jopa molemmat Turun suunnaltakin, heh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun ihana kuulla! Hehee sehän kuulostaa hyvältä! ;D

      Poista
  6. Tätä lukiessa tuntu kun olisit kirjottanu mun ajatukset sanoiksi! Oon lähiaikoina miettiny paljon että oonko mä sittenkää niin ujo, koska tykkään olla isoissakin porukoisa ja rakastan ihmisiin tutustumista. Muistan kun muutin pieneltä kotipaikkakunnaltani opiskelemaan niin ensimmäisenä koulupäivänä kattelin luokassa ympärilleni ja mietin että voinko mä oikeesti olla tässä, 30 vierasta ihmistä ympärillä ja mä tykkään olla tässä! Uudet tilanteet vaan on aina yhtä jännittäviä, en tiiä voiko ihmiset "oppia" olemaan jännittämättä niitä, mutta mua itseä auttaa kun mietin edellisiä kertoja kun oon jännittäny jotain ihan turhaan. :)

    tykkään sun tavasta kirjottaa postauksia, tulee aina hyvälle tuulelle! :))

    - Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! Voin kuvitella ton tunteen, se on juuri se tunne minkä tällä hatkellä haluisin... Mullakin on sellainen asenne nykyään, että kun joku asia jännittää niin antaa jännittää, kyllä mä kuitenkin selviän.

      Ihan mahtava kuulla! Tämmöset kommentit taas saa mut niin hyvälle tuulelle :)

      Poista
  7. Oon lukenu sun blogia jo aika pitkän aikaa, mutta en ole vissiin koskaan kommentoinut..? No mutta kuitenkin, haluan vaan sanoa että tykkään sun blogista todella paljon, onnistut jotenkin ihmeellisesti yhdistämään kauniita kuvia itsestäsi ja hienoa tekstiä keskenään, ilman että se vaikuttaa omituiselta. Olet tosi upean näköinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa kun kommentoit <3 Kiitos hirmupaljon!! :)

      Poista
  8. Sulla on tosi kiva tyyli ja hieno blogi muutenkin. Taidan jäädä seurailemaan, onneksi siis eksyin tänne. :)

    http://enninkengissa.blogspot.fi/

    VastaaPoista