torstai 5. joulukuuta 2013

låtsas som inget hänt


Helou. Tekisi mieli vaihteeksi laukoa taas jotain syvällisempää settiä, mutta en nyt millään saa kasattua ajatuksiani niin, että voisin jäsentää niistä tekstin. Tyydyn siis selittämään ihan peruskuulumisia.

En ole muutamaan päivään ehtinyt edes piipahtaa blogimaailman puolella, on ollut sen verran muita hommia - muuttohommia nimittäin! Sen lisäksi että olen siistinyt paikkoja pikku kämpässäni toisin sanoen hinkannut niska limassa paskaisia pintoja, olen myös yrittänyt lukea kaiken maailman tentteihin. Kielitieteen perusteet -kurssi osoitti että veikkaamallakin voi voittaa: onnistuin laittelemaan rasteja ruutuihin niinkin osuvasti, että lunastin itselleni kolmosen kyseisestä kurssista. Normativ grammatik puolestaan tuottaa edelleen ahdistusta. Vituttaa opetella ulkoa asioita joilla ei ole itselle mitään merkitystä.

Psykassa on meneillään vika kurssi perusopinnoista, mun lemppari eli mielenterveys. Siihen paneutuisin mielelläni, mutta huomasin äsken että olin lainannut väärän kirjan tenttiä varten. Miksi psykiatria-nimisiä teoksia pitää olla useampia...

Eniten mua on viime aikoina mietityttänyt epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö.

14 kommenttia:

  1. Hei tyttö kaunis olet! :)
    Mistä oot löytänyt ton neuleen?

    Terkuin,
    Nessa

    http://www.indiedays.com/blog/nessanelamaa

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Juuuuu ;) Ensin pitää vaan saada kamat paikoilleen!

      Poista
  3. Ootko muuttanut?! Vau onnea uuteen kotiin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa, roudailen vielä kamppeita kämppääni :) Kiitos ♥

      Poista
  4. Ahh, oot niin kaunis näissä kuvissa!<3

    VastaaPoista
  5. Kaunis neule :> minne muutit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän :) Lähemmäs Turun keskustaa!

      Poista
  6. Ihania kuvia, olet todella kaunis :-) onnea uuteen kotiin!

    Ps. Pääsit mun blogien top 5 -postaukseen!
    http://onlydarkblue.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Heii, tutun näköinen paita - toi on niin ihana! <3
    Ja upeita kuvia sinusta. <3
    Tsemppiä muuttoon ja onnea uuteen kotiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään kyllä tosta neuleesta! Kiitos hirmusti <3

      Poista